Wroclaw - Brno ajoa 404 KM. Aurinkoista, jopa kuuma ajokeli. 26c.

Itä-Eurooppalaista tunnelmointia 

 

Aamu valkeni Wroclawissa  aurinkoisena ja heräsin aikaisin. Edessä oli aika pitkä matka ja pyrin välttämään moottoriteitä.  Worklowin tiet ovat poikkeuksetta remontissa (hyvä niin) ja aiheuttivat hieman harmia jo tullessa. Yllätyksekseni hotelli oli kuitenkin lähellä pääteitä ja pääsin nopeasti kaupungin ulkopuolelle. Ajettuani hetken päätin pysähtyä tarkistamaan olevani varmasti oikealla reitillä. Käännettyäni nuhruiselle bensa-asemalle huomasin kaksi harrikkaa, jotka tietenkin olivat suomalaisilla kilvillä. Kaikista maaliman paikoista juuri täältä löytyikin vallan mainio suomalainen pariskunta, jotka olivat ajamassa jo Travemundea kohti. He antoivat muutamia hyviä vinkkejä, jonka perusteella muuttuivat muun muassa Itävallan suunnitelmani. Oli oikein mukava juttutuokio. Matka jatkui pienemmillä teillä motaria vältellen. Olin niin ajatuksissani, että paahdoin huomaamattani rajan yli. Eipä siinä kukaan perään kysellyt. Tsekin puolella päästyäni alkoivat maisematkin näyttää vallan erilaiselta. Alkoi tulla mutkia ja korkeuseroja eri tavalla, jotka eittämättä siirsivät fokuksen itse ajamiseen. Noin 100 km ennen Brnota ajauduinkin sitten moottoritielle perille asti. Kaupunki näyttäytyi huomattavasti suuremmalta mitä oletin. Onneksi aiemmista kokemuksista isoista kaupungeissa ajamisesta viisastuneena varasin parin yön majoituksen puoli tuntia Brnon ulkopuolelta. Majoitus yllättikin positiivisesti, pyörän sai turvallisesti parkkiin ja huone oli mitä mainioin. Seuraavana päivänä otinkin junan kaupunkiin ja kiertelin keskustaa puoli päivää. Brno ei kyllä tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, tuntui enemmänkin tyypilliseltä Keski-Eurooppalaiselta suurkaupungilta, jossa jokainen vastantulija kantoi omia huoliaan repuissaan. Voin myös kertoa, että tulisi Pippa Laukalta snadisti huutia, jos näkisi Tsekkiläisen ravintolautasmallin. Eiku olutta päälle vaan, kyllä ne rasvat sillä liukenee.