Cusighe- Brenzone sul Garda via Madonna di Campiglio
Ajo 295 KM, kesi koko päivän. Muuten loistavaa, n. 25c, ajoa, mutta Madonna di Campiglioon noustessa iski suomalainen juhannus: 7c ja vettä tuli niskaan hidasten merkittävästi matkantekoa.
Tätä päivää odotin vesi kielellä. Päivän ajo Dolomiiteilla ei voi olla pahaksi. Itse asiassa se on toiseksi parasta mitä moottoripyörän päällä voi tehdä. Pärnussa on motoristibaari, jossa on kyltti : You'll never see a motorcycle in front on a psychiatrist's office.
Jo GPS:n karttaa tutkiessani tunsin kehoni värisevän innostuksesta. Ei mitään moottoritietä vaan pienepää serpentiiniä ja vähän isompaa mutkabaanaa koko matkan.
Sanoinkuvaamatonta.
Kun kerran ajo maistui, päätin sitten Trenton paikkeilla heittää tiukan oikean ja ’pyörähtää’ Madonna di Campiglion kautta, vaan sen takia koska voin. Olen aika monta kertaa ajellut näillä hoodella, mutta paikka vaan on aiemmin jäänyt kuittaamatta. Nyt uteliasuus voitti ja se maksoi kolme lisätuntia. Kyllä kannatti. Motoristeille mieluinen paikka, mutta laskettelijoille hieman haasteellinen lähestyttäväksi. Muihin samantyyppisiin keskuksiin pääsee helpommalla ja todennäköisimmin halvemmalla.
Maksoin hintaa sekä lounaasta että olosuhteista. Ruoka oli kallista ja lämpötila laski 28 asteesta 8 asteeseen huipulla. Lisäksi sade teki tuloaan. Onneksi ilmatieteen laitoksen varoitukset kovista ukkosista jäi muiden huoleksi.
Lasku Madonnasta kohti Gardaa noudatti samaa ihanaa topologiaa.
Tämän tulisi kaikkien päästä ainakin kerran elämässään kokemaan. Dolomiitit saa kokemaan maailman sen kaikissa väreissä, tuoksuissa ja muodoissa. Oli upea tunne, kun mutkan toisensa jälkeen avautuu toinen toistaan huikeampia maisemia, jota vaan tuntui jatkuvan loputtomiin. En voi kuvitella mitään kauniimpaa. Sellaisina hetkinä sitä todellakin on kiitollinen kaikesta saamastaan. Jäin jopa pohtimaan, olenko todella ansainnut tämän onnen.
Viisi lepopäivää
Kyllä se vaan kuulkaa on niin, että jossain kohti pitää paatuneenkin motoristin huilata, huollattaa itseään ja tarvittaessa fillari. Minun kohdalla tuli stoppi Gardalle, eikä ole ensimmäinen kerta. Aina vaan näyttää siltä, että tänne ajautuu ja jämähtää useammaksi päiväksi. Miksikäs ei, olosuhteet ovat kaiken puolin kohdallaan. Niin mieluinen paikka on, että aika ajoin vietän myös pääsiäistä tai syyslomia täällä. Nyttemmin alkaa olla stressitöntä, kun paikat ovat tuttuja ja kaikki tarpeellinen löytyy helposti.
Huoltoon kuuluu pyykin ja pyörän pesua ja muuta perushuoltoa, kunnolla syömistä, polkupyöräilyä, pientä vaeltelua sekä uintia järvessä ja uima-altaalla.
Matkatavaroiden pakkaamiseen minua opasti aikanaan eräs siviilikriisinhallinnan asiantuntija seuraavasti: Laita sängylle kaikki ne tavarat mitä kuvittelet matkallasi tarvitsevan ja heitä sitten 2/3 osaa niistä pois. Toinen selkeä ohje on: Pese pyykkiä aina kun voit.
Näillä ohjeilla kyllä pärjää hyvin.
Ihmettelen vaan, mihin tarvitsen mukaan tullutta kauluspaitaa.
Pyörän pakkaaminen on rituaali. Se on merkki siitä, että matka jatkuu ja kohta mennään. Siihen varataan aikaa, tehdään se huolella eikä paiskota kamoja sinne tänne. Kaikille tavaroille on paikkansa. Kyse on enemmän harmoniasta kun tasapainosta. Liinat laitetaan huolella kiinni, niihin ei jätetä mutkia ja ne kiristetään sopivalle tiukkuudelle. Onpahan kerran yksi kassi pudonnut jonnekin tienvarteen Anconan lähellä, kun kiireellä tuli pakattua.
Sadekamat pitää olla nopeasti saatavilla ja pysähtyessä pidemmäksi aikaa, tulee kypärä ja ajokamat saada kettingillä pyörään kiinni.
Tunsin tällä pakkauskerralla haikeutta. Tulin tajunneeksi, että majapaikka, jossa viivyin olikin niin pala todellista autenttista italialaista pikkukylää kun vaan olla voi. Paikka poikkesi rantakadulta sen verran etteivät saksalaiset turistit tänne eksyneet, eivätkä olisi mahtuneetkaan pikkukujalle isoilla maastureillaan.
Isäntä oli oikein valloittava ja huolehtiva. Vähintään kerran päivässä tuli kysymään, onko kaikki kunnossa. Jouduin kerta toisensa jälkeen muistuttamaan että me suomalaiset olemme maailman onnellisinta kanssa tyytyessämme vähään, Eli kaikki kunnossa. Talossa hiippaili myös muori, isännän äiti, jonka kanssa pidimme monesti pitkiäkin juttutuokiota. Hän höpötti niitä näitä Italiaksi ja minä hymyillen vastain silloin tällöin ’Capiso’. Hyvin tultiin toimeen.
Keittiö minun mieleeni, aito italialainen :)
Talo oli isänään lapsuudenkoti ja maailmaa aikansa kierrettyään palasi hän juurilleen aloittaakseen majoitustoiminnan kunnioittamalla talon historiaa. Käytössäni oli vallan mukava makuuhuone, hillitön ja tyypilleni italialainen keittiö sekä valtava patio, josta kissan kanssa sitten zoomamailtiin paikalisten toilailuja. Telkkaria ei ollut, eikä wifiä (jouduin hakkeroimaan naapuriravintolan reitittimen). Oli kieltämättä aika hieno fiilis illan pimentyessä kuunnella haitarin soittoa vastapäisestä ravintolasta ja sieltä kuuluvaa iloista italialaista puheen sorinaa. Koin että tänne olisi voinut jäädä pidempään.
Nyt sitten on aika opetella luopumaan. Pyrin vaan jatkossa ottamaan tyynesti ja kiitollisuudella vastaan mitä seuraavat määränpäät tuovat tullessaan.
