Colmarin pätkä osoittautui ajallisesti matkan pisimmäksi vedoksi vältellessäni jälleen motareita. Alkumatka olikin elokuvanomaista siirtymistä kylistä toiseen mutkittelevissa maalaismaisemmissa aina Ranskan rajalle asti. Varsinkin alkumatka kuumotti, kun reitti ei vienyt aivan Gardajärven rantaa pitkin, vaan hieman ylempänä. Tuotti hieman vaikeuksia keskittyä ajamiseen, kun alaoikealla siinsi järvi, jota taustoitti vuoririvistö. Maisema oli taideteos.

Ranskan puolella maisema vaihtui sitten totaalisesti, alkaen muistuta jopa hieman suomalaista maalaisromantiikkaa. Jylhiä metsiä ja peltolohkoja vuorotellen. Sääkin oli armollinen kun ei satanut. Puuskittainen tuuli ja viileä sää kuitenkin muistuttivat pitämään katseen ja fokuksien tiessä. Ranskan puollella tuli sitten taas hieman erimielisyyttä GPS:n kanssa. Yhden ohiajetun risteyksen jälkeen alkoi uudelleenreititys, joka lisäsi matkaa ehkäpä puoli tuntia. Tämäkään ei tosin haitannut, kun majapaikasta tuli ystävällinen ilmoitus, että huone on saatavilla vasta klo 20. No siinä paikassa ei kyllä vuorokautta olisi viihtynytkään. Matkan huonoin majoituskokemus, mikä tosin oli arvattavissa hinnan perusteella. Hyvä että tämä osui kohtaan, jossa ajaminen oli pääasia. Colmaria on usein kehuttu eikä ehkä suotta. Vanhakaupunki on oikein nätti, tosin hyvin tyypillinen Keski-Eurooppalainen pikkukylä. Yhden yön levähdykseksi hyvinkin rentouttava.  Ruoka ei valitettavasti täyttänyt odotuksiani. Ikäväkseni huomasin vasta Colmarissa miten lyhyeksi oleskeluni Ranskassa jäi, silla diggaan oikeasti mestoja. No kuittaan tämän sitten talven laskettelureissulla, kohteena olkoon siis Ranskan Alpit.  Belgian visiitti oli kuitenkin vieläkin lyhyempi, 45 minuuttia. Eikä sitä kyllä jää ikävä, paikka on tullut turhankin tutuksi töiden takia.

Reissun viimeinen pysähdys osui Celle nimiseen pikkukylään, vaan sen takia että kartalta katsottuna matka satamaan on siedettävä.Tällä kertaa arpominen onnistui. Paikkana Celle on aika lailla sama kuin moni muu. Kaunis vanha kaupunki, jonka ympärille moderni infrastruktuuri on ajan myötä rakentunut. Tulee mieleen Kokkola, josta taas muistuu mieleeni monia opiskeluaikoihin liittyvä hauskoja muistoista. Niistä ei sen enempää.

Majapaikka Cellessä oli varsin inhimillinen. Selostettuani silmät vetisenä tilanteeni, antoivat pitää huoneen pitkälle iltapäivään. Siitä huolimatta ehdin hyvin käymää uimassa, syömässä ja partureissa ennen matkan jatkamista. Ajo päättyi oikeastaan samoissa merkeissä, kun mitä se Ruotsissa oli alkanutkin, eli helvetilliseen vesisateeseen ja kovaan tuleen. Onneksi ei sentään ihan koko 2, 5 tunnin ajan, mutta kun satoi niin sitä todellakin tuli.  Aloin saavuttamaan päätepisteen jo ennen klo kahdeksaa sateen saattelemana, joten päätin koukkaista Lyypekin kautta suojaa hakemaan. Siellä menikin pari tuntia sadetta pidellessä.  Satamaan pysähdyin klo 21.30. Mittarin mukaan ajokilometrejä tuli 4 421 km. En muista milloin sauna olisi tuntunut niin hyvältä, kun lauttaan päästyni. Eipä tarvinnut hirveästi untakaan houkutella. Lautta oli puolityhjä, hyttikaveriksi sattui nuori saksalaisopiskelija, jonka pitkäaikaisena haaveena on ollut päästä tutustuman Suomeen. Annoinpahan aapomaisen fiksuja vinkkejä Suomasta, mm. iltapala Jaskan grillillä on must. Kaveri oli myös menossa ihan Rovaniemelle asti. Kehotin jatkamaan aina Muonioon ja Pallakselle. Katsottuaan kalpeana karttaa, lopetti kaveri kyselemisen. Heräsin onnellisena puolen päivin jälkeen keskellä merta tuntien tyytyväisyyttä pelkästään siitä, että kohtapuolin ollaan kotona.