Minusta, ajatuksia matkasta ja matkalta

Karma

Ok, en tunnista olevani uskovaista sorttia. Peruskoulun uskonnontunnitkin selätin yksinkertaisella toteamuksella: "En usko, mutta luotan." Buddhalaisuudesta tiedän vielä vähemmän mutta luulen, että nirvanalla ja karmalla on keskeinen yhteys, joten uskalsin valita tämänkertaisen matkani teemaksi karman etsinnän, sillä sana itsessään kuulostaa kauniilta ja jotenkin rauhoittavalta. Nirvana bändinä jätti lähtemättömän viillon nuorien miehen sieluun, jota kannan edelleen.

Luopuminen

Luopuminen on käsittääkseni olennainen osa karman periaatteita. Keskeistä on tehdä tekoja epäitsekkäästi, ilman kiintymystä niiden tuloksiin tai henkilökohtaiseen hyötyyn. Tämä tarkoittanee sitä, että toimintojen seurauksista luovutaan tyynesti ja ne hyväksytään sellaisina kuin ne tulevat. Käydessäni läpi luopumista karman näkökulmasta, pohdin kausaliteetin, eli syyn ja seurauksen periaatetta. Teoilla näyttää aina olevan vastavaikutuksensa.

Ajellessani kohti Naantalia sain nostalgiapuuskan ja poikkesin legendaariselle Lahnajärven kahvilaan, jolla on ollut erityinen paikka sydämessäni nuoruudestani asti. Muistot nuoruusvuosieni kilpailumatkoista Varsinais-Suomeen ovat säilyneet kirkkaana mielessäni. Pakollinen pysähdys Lahnajärvellä oli aina osa rituaalia. Paikka muistuttaa minua yhä isästäni, joka toimi usein kisakuskina, sekä nuoruuden ystävistä, joiden kanssa yhteydenpito on ollut valitettavan harvaa. Vielä aikuisiällä paikka on ollut lähes aina pakollinen pysähdys ykköstietä ajellessa.Kävinpä myös rippileirin Sammatissa, vain muutaman kilometrin päässä Lahnajärveltä.

Parkkeerattuani isolle ja tyhjälle parkkipaikalle tunsin ensimmäisen haikeuden tuulahduksen. Paikka alkaa valitettavasti rapistua edessäni asiakkaiden puuttuessa. Oven avaaminen oli kuin aikamatka 1970 luvulle, sillä erotuksella että paikalla oli vain puoliuninen poika kassan takana notkumassa. Ruokalistakin on muuttunut periteistiä lihapullista nuudeleihin. Kaikki tämä nostatti haikeita fiiliksiä luopumisesta ja siihen liittyvästä tuskasta. Kuuloista varmasti oudolta, että kyseien tapahtuma voi aiheuttaa niinkin voimakkaita reaktioita. Kuitenkin kitkerää kahvia yksin litkien ja sateen ropinaa ikkunaa vasten katsellen, jäin miettimään mistä kaikesta olen luopunut. Vanhemmistani, useista nuoruuden ystävistäni ja jopa joistain unelmistani. Urheilijan arki on viimemainituista ehkä karuin esimerkki.

Nyt on ehkä aika luopua Lahnajärven pitstopista.

Usko tulevaan

Jos tulkitsen filosofeja oikein, luopumista pitää opetella ja lopulta hyväksyä se. Tässäkin asiassa on myös kaksi puolta. Matkani jatkuessa kiinnitin huomiota ensin siihen, miten kauniin värinen kypsynyt vehnä on ja toisekseen paikallisiin maanviljelijöihin. He nojailivat puimureihin odottaen sateen hälvenemistä jotta pääsisivät jatkamaan puintitöitä. Kypäräni sisällä alkoi samalla kypsyä ajatus, että on oltava uskallusta tehdä tilaa uudelle ja uskoa tulevaan. Sitä kai ihmisenä kasvaminen loppujen lopuksi on.

Nämä reissut antavat minulle paljon. Kypärän sisällä ajatukset saavat virrata vapaasti, ja perillä on hyvä jäsentää niitä erilaisissa ympäristöissä ja mielenkiintoisten ihmisten seurassa.